30. marraskuuta 2012

Jouluaggressio

Elzy Vomit aukaisi tämän ajankohtaisen aiheen ja muhun iski suunnaton vitutus: Huomenna on joulukuun 1.

Elettiin marraskuun 15.päivän tienoilla kun näin ekaa kertaa sanan "joulun avaus" 
Marraskuussa!? Vettä satoi esterin perseestä ja mittari näytti +10'C...

Taasko se joulu tulee? Viimevuonna sain pahan reaktion fluanxolista, nukuin koko joulun ja paria päivää myöhemmin ambulanssilla sairaalaan. Nää on mun perusjouluja. En oo innoissani.


Sitten nää "mä haluun joululahjaks 5054059miljoonaa euroa, iphonen, kotiteatterin, ipadin..."
Arvatkaa mitä mä haluan joululahjaks? - Olla rauhassa. Ehkä myös humalassa.

Mulle joulu on perhejuhla. Vietän sitä siksi, että se vietetään perheen kanssa. Kaikki muu on yhdentekevää ja turhaakin. Kaupoissa soi joululaulut ja ihmiset polttaa tuhansia rahaa. Blääh.
Joku joulukuusikin, maksat monta kymppiä ja se koko homma karisee parissa päivässä lattialle.

Meillä ei juhlita mitään jeesuksen syntymäpäivää. Hyi olkoot.
Juhlin mieluummin meidän Deimoksen 1v synttäreitä. Deimos on jeesusta kovempi jätkä.


Oikeesti. Onko olemassa yhtäkään täysjärkistä joululaulua? 
Ajattaran joululaulut toki, mutta muita? Niinpä. Ihan hirveetä aivotappoa.

Ostan koirille luut, paketoin ja naureskelen aattona kun ne avaa niitä. 
Siinä on mun kaupallinen joulu, alle 10euroa.

Ps. Kävin muuten katsomassa jokunen aika sitten Twilightin kun oli ilmaislippuja. Voisin sanoa että osista jopa kaikista huonoin. Ei tosiaan yhtä eeppinen kuin luvattiin ;)
Sen kaiken kiteyttää tämä aina yhtä mahtava Aamunkoi-runo! :D

28. marraskuuta 2012

I've had my highs, I've had my lows


Aikoihin en oo taas miettinyt itseäni, ja kävinkin tänään vaa'alla. 66,5kg, ihan ylivoimainen painoennätys mulla. Sitä juhlistin mäkkiruoalla. Mitä helvettiä :D
Painoindeksi menee pian "merkittävästi ylipainoinen" -puolelle ja mä nauran sille?

Elämässä on omat ylä- ja alamäet. Uskon kuitenkin itse pääseväni taas valon puolelle.
 ♥

Innostuin katselemaan vanhoja kuviakin tänään, ja voisin laittaa niitä tännekin.

Mä en oikeesti muistanu että mulla on joskus ollu näinkin sirot kasvot. 
Useinhan asian tajuaa vasta kun sen on menettänyt :)

Ennaa ikävä!





Leukaleikkauksen jälkeen 08, turvotus




Menneinä parina vuotena olen menettänyt ihmisiä ympäriltäni, mutta hämmästykseni jäin miettimään keitä kaikkia elämääni onkin tullut. 
Ihmiset päätyvät yhteen niin sattumalta ja joskus siitä seuraa jopa pitkä ystävyys.

 Mira tupsahti mun elämään melkein vahingossa ja onkin siitä asti pysynyt :) Toivottavasti jatkossakin!!

 Tän biaatchin kanssa ollaan kasvettu suorastaan yhdessä. 
Ollaan katottu lonkerot, hevoset ja juotu litroittain kokista.
Vieläkään meitä ei oo mikään erottanu, ei ees välimatka.

Vaimo! 

22. marraskuuta 2012

Kauneimmat naiset

Oma mielipiteeni. Ennen kuin aloitan, muutama tärkeä sana.
- Tämä postaus vastustaa thinspiration-aatetta
Kenestäkään ei tule seuraavien ihmisten näköisiä itseään näännyttämällä! 

Kuvien ihmisiä on muokattu rankalla treenillä ja osaa plastiikkakirurgialla,
jopa rajuilla leikkauksilla. Rasvaimuja, implantteja, muokattuja luustorakenteita. 

Henkilöt eivät ole järjestyksessä, koska kauneutta on vaikea verrata. Kaikissa on oma viehätyksensä.

1. Jenna Mourey (aka. Jenna Marbles)
Listan ainoa 100% luomu. Kuten ulkonäöstä näkyy,
treenaaminen on suuri osa elämää.
Jennasta oli vaikea valita kuvia, sillä henkinen erektioni häiritsi.

Jennassa kuitenkin viehättää loistava asenne ja huumori, hyvien naurujen takana on Jennan videot.





2. Valeria Lukyanova alias. "Human Barbie"
Alunperin facebookissa tuli vastaan ja jokainen näkee että on veitsen alla käyty. Nimenomaan niin ihanan epärealistisen näköinen nainen, että pakko rakastaa. Monia Valeria pelottaa tai kuvottaa, mutta mielestäni hän on plastiikkakirurginsa onnistunein taideteos + esimerkki mitä meikillä saa aikaan.
Kuka haluaa näyttää epäaidolta? Kuka haluaa näyttää nukelta? Moni.
Liikaa? Ehkä, mutta mielestäni lumoavan kaunista.
Näitäkin kuvia oli vaikea valita. 





3. Brittanya O'Campo
Ei tipahda vieläkään listaltani. Kaikki tässä naisessa on niin oikein. Kaikki kohdallaan.
Mun naismaku tunnetaan, latino, joka myös 2010 mukiloi toisen naisen sairaalaan 
ja istui 6kk vankilassa. Baby's got a temper...
Edelleen maailman kaunein nainen.





4. Nicki Minaj
Voi kyllä. Nickiä tuskin tarvitsee esitellä erikseen?
Nicki ei onneksi sovi syömishäiriöidoliksi, ja kieltämättä on mukava katsoa välillä kunnon takamusta :D
Lisää kuviahan google löytää (Myös siitä persauksesta)


Hymy 

I'm the trouble starter, fuckin' instigator

I feel freedom.


On kummallista huomata itsensä muuttuvan kovempaa vauhtia kuin ahdistunut hamsteri juoksupyörässä.
Tänään viimeeks jäin miettimään että miten musta tuli tällainen?
Mulla on suu täynnä teräviä sanoja, luonne yhtä hyvä kuin nälkäisellä villipedolla.
Mielipiteet kuin salkkareiden Aarolla.

No, ehkei ihan...


Teen jopa itestäni pilaa, ja joku vielä kuvittelee että oon pahoittanut mieleni?
Miten mä annan itestäni niin väärää energiaa, että nauran kirjoittaessani ja ihmiset kuvittelee että oon loukkaantunut? I feel good.



Monesti kuulee kuinka teini-ikäiset uhoavat käyttäen lausetta "Mua ei vittu kiinnosta mitä sanotte!" ja nyt mulle on tullut elämässä sellainen vaihe, etten oikeasti osaa vetää hernettä nenään vaikka kuka sanoisi mitä. Onko tää sitä oikeaa aikuisuutta, osaa nauraa itelleen ja 
olla oikeasti välittämättä muusta maailmasta?
Usein on hyvä katsoa peiliin ja miettiä itseään.


En ota asioita enää vakavasti, enkä jaksa murehtia asioita. Nytkin mulle tuli 40,49e sähkölasku ja enkä todennut siitä mitään. Ennen olisin valittanut ja vinkunut tuollaista summaa jostain typerästä sähköstä. 
Sähkö maksaa, vitusti, deal with it bitch. Muistakaa kilpailuttaa.



Miks elämän pitää olla niin vitun vakavaa? 
Jotkut asiat tehdään ihan täysillä ja tarkkaan, hyvä. 
Mutta ei kaiken tarvi aina mennä putkeen eikä kaikesta tarvi aina valittaa. 
Shit happens, no matter what.

Ihminen on niin turha eläin. Ei ketutkaan istu metsässä valittamassa ringissä.
Tai karhut angstaamassa pensaissa.

Älkää tehkö niinkuin minä.
Tehkää niinkuin minä käsken.
Eläkää, jättäkää aivot narikkaan ja nauttikaa siitä mitä on.
Älkää valittako turhasta, maailmassa on aina joku jolla asiat on huonommin.
Älkää sanoko että elämä on tyhjää, hankkikaa sitä sisältöä.
Kunnioittakaa muiden valintoja, olivat ne mitä tahansa.


: Lita

Ps. Sain toiveen että postaisin useammin. Oon ideaköyhä, ehdotelkaa ;)

19. marraskuuta 2012

RIP snakebite

Maanantai on ES-päivä! 
Tai jotain.

6vuotta, nyt lähti huulikorut. Vasen tappi oli pitkään tehnyt tuhojaan, eikä rengaskaan olisi pelastanut.
Olisi ollut tyhmää jättää oikea paikoilleen, se tarvii aina parin. Snakebiten ottaminen sattui enemmän kuin septum koskaan. Huulikorujeni parantuminen kesti todella kauan ja olivat hankalat. Kaikille ei sovi.


Omassa nuoruudessani peloteltiin, ettei kannata ottaa huulikorua, koska siitä jää massiivinen arpi ja sieltä reijästä tulevat kaikki juomat ulos. Onko tämä sitten massiivinen arpi?

Sensijaan kulmakorut ovat olleet aina "helppo, kiva, turvallinen" lävistys...
Kumpi näistä on sitten varsinainen arpi? Itse taidan valita huulikorusta jäävän pilkun.

18. marraskuuta 2012

17. marraskuuta 2012

Now I’ve gone from a zero to a super-hero

Ehkä asiat lähtee tästä taas rullaamaan. Sain hyviä uutisia erään läheisen terveydestä tällä viikolla, 
eikä tarvi enää murehtia suurempia, kaiken pitäisi olla ok.

Itse olen nyt viimeviikoilla tankannut "luonnon masennuslääkettä" eli sokeria ;)
Lääkärini sanoi, että on normaalia suuressa stressissä himoita sokeria ja luultavasti makeahimokin rauhoittuu kun asiat palaavat normaaliksi - ja siltä se alkaakin jo tuntua onneksi.

Omnom.

Koska pinkki!


Maailman paras lääke on kyllä edelleenkin...
Koirat! 

Mikään ei hoida mieltä tehokkaammin kuin koirien ja koirakavereiden kanssa luonnossa riehuminen.


14. marraskuuta 2012

Maassa maan tavoilla tai ulos täältä!


Suomessa Suomen tavoin, tai takaisin mistä ikinä tullut.
Mä tykkään yleensä ulkomaalaisista. Etenkin aasialaisista, kohteliasta ja hiljaista kansaa.
Tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, väristä tai alkuperästä riippumatta.

Mutta tänään mulla pimeni silmissä ja päästä kuului naksahdus.

Koskaan tätä aikaisemmin eivät ulkomaalaiset ihmiset ole aiheuttaneet näin paljon ongelmia saman päivän aikana. Miksei opetella maan tapoja, periaatteita, miksei opiskella Suomen kansaa kun tänne tullaan?


Koira on meillä korkea-arvoinen perheenjäsen, 


sekä poliisin, armeijan ja rajavartioston tehokkain työkaveri.
Koirat pelastavat henkiä, koirat kuntouttavat ihmisiä, koirat piristävät elämää.
Koirat ovat meillä jopa puhtaampia, terveempiä kuin itse moni maahanmuuttaja.

Tänään jouduin juosten ottamaan joukon somalilapsia kiinni ja valistamaan kovemman äänen kautta että nyt loppui koiran provosointi. Vituttaa aivan suunnattomasti kun jokainen vastaan tuleva maahanmuutaja alkaa kirkua ja huitoa koiraa ilman syytä. Joskus juostaan pakoon tai ohi, tai aletaan pomppia.
Belgianpaimenkoira, kuten mikätahansa suojelukoira voi ottaa tuon hyökkäyksenä.

Kadulla on vaikea kävellä kun täytyy vahtia, 
ettei mistään tule maahanmuuttajaa provosoimaan valmiiksi herkkää koiraa.
Mukavaa hallita 30kiloista koiraa joka tuntee itsensä uhatuksi jokakäänteessä moisen käytöksen takia.

Myös tänään eräs Kiinalainen nainen aiheutti vitunmoiset verenpaineet mulle.
Haahuili osittain piilossa pihan reunalla täristen, väistellen ja sätkien jotakin omaa. Otin koiran autosta ja koirahan alkoi sille pimeässä haukkua. Nainen alkaa kirkua ja juosta ympäriinsä ja koira syöksähtää lähemmäksi. Kerään koiran pois ja menen pahoittelemaan ja kysymään että onko kaikki ok.
No, tämä nainenhan lähtee mua karkuun eikä edes tunnu tajuavan sanaakaan englantia.
Sitten muistan mitä vanha kiinalainen kämppikseni kertoi aikanaan: 
Kiinassa näköisiäni ihmisiä ei ole, joten moni pelkää kuollakseen nähtyään tälläisen. Myös kämppikseni oli pelännyt kunnes joutui tutustumaan.

Mutta miksi ihan oikeasti tullaan tänne, jos ei voida opetella kieltä? Jos ei voida tutustua maan ihmisiin, opiskella maan tapoja? Työskennellä maassa? Eikö voida ottaa yhtään selvää kulttuurista?
Jos mä muuttaisin toiseen maahan, kunnioittaisin jumalauta paikallisia tapoja kuten kuuluu.
 Miksei vaan vittu voida kävellä kadulla niinkuin normaali ihminen? 
Mä olen syntynyt Suomessa. Mä olen Suomalainen. 
Elän maani tavoilla ja ulkomaalaisten on parempi alkaa kunnioittaa ja antaa jumalauta rauhaa. En tarvi mitään ylimääräistä somali-kiina-vittu-heprea-draamaa päivääni.

Pennun olinpaikka junassa. Somali selkäni takana. Etäisyys +1m, tai jopa 2metriä.

Eilen junassa istuin somalimamman viereen koiran hihna kädessä, 13vko pentu hihnassa n.1m päässä.
Somalinainen alkaa kirkua ja pomppaa ylös.
Moni suomalainen ja ulkomaalainenkin alkoi nauraa, sekä paheksuvia kuiskauksiakin kuului.
Yllättävän moni piti somalirouvan käytöstä törkeänä, koska Suomalaiselle 13vko koiranpentu on kuin juhlanaihe, siitä onnitellaan, sitä paijataan, kaikki rakastavat koiranpentuja.
Olimme nimenomaan eläinvaunussa.

Epäkunnioita mun rakasta perhettä, niin todellakin kohtelen samoin.
Suomessa koirien asema on jopa parempi kuin maahanmuuttajien. Suomessa koirillakin on oikeita töitä, kouluja ja koiratkin täällä ymmärtävät Suomea.
Meillä koirien terveyshuolto on erinomaista, onko maahanmuuttajien?
Kuka tässä on sitten saastainen ja hyödytön...

Ja meillä saatana tosiaan syödään lihaa, juodaan viinaa ja naiset käyttää hameita kaapujen sijaan. Deal with it.

10. marraskuuta 2012

Selkärankareuma?

"Tyypillinen potilas on nuori mies, harvemmin nainen, joka alkaa herätä aamuöisin ristiselän kipuun. Kipu voi säteillä takareisiin, mutta ei jalkaterään kuten iskiaksessa. Selkä on aamulla kankea, mutta ylösnousu ja lyhyt voimistelu poistavat kivun. Noin puolet potilaista sairastuu myös raajanivelten tulehdukseen. Yleisimmin sairastuvat polvet, nilkat ja lonkat. Joskus tauti alkaa polven tai muun raajanivelen turvotuksella, harvoin silmän tulehduksella. Rintakehäkivut ovat melko yleisiä.
Sairauden alkaminen yli 40-vuotiaalla on harvinaista.

Selkärankareuma ei kaikilla pitkity, vaan oireet saattavat jäädä lyhytaikaisiksi. Joskus tauti uusiutuu vuosien oireettoman kauden jälkeen. Pitkäaikainen sairaus jäykistää selkärankaa. Kipu pakottaa selkärangan etukumaraan. Nikamien väliin kasvaa luusiltoja. Selän jäykistymisen lopputulos voi olla etukumara, liikkumaton selkäranka. Raajojen nivelet voivat tuhoutua. Suurimmat haitat koituvat lonkkien, polvien ja olkanivelten pitkäaikaisesta taudista."

Kiva homma, omat oireet täsmää erittäin hyvin selkärankareumaan. Ainoa puuttuva tekijä oli reuma suvussa. Pengoin sukulaisilta tietoa, ja reumaa olikin kunnolla kummankin vanhemman puolella.
Nyt ei oo enää mitään syytä olla menemättä tutkimuksiin.

En saa sukkia enää itse aina jalkaan. Yöllä en nuku kunnolla kipujen takia ja kenkien pukeminen tuottaa myös tuskaa. En taivu varpaisiini. Jippii.
Ennen kunnon kenkien vaihtamista kävely sattui niveliin. Sormet, varpaat, nilkat, polvet on myös tosi kylmänherkkiä. Selkä "napsahtelee ja natisee"

Eräs sukulainen sanoi, että niin kauan kun saa sukan jalkaan, ei oo vielä hätää. No, nyt en saa.




Selkärankareumassa on kuulemma yleisesti hyvä ennuste, mutta oon aina heittäny vitsiä pyörätuolirallista.
Voi niitä koiria ulkoiluttaa pyörätuolistakin, ja mikään ei estä meitä harrastamasta rekijuttuja talvella... Eihän mun tarvi kun istua kyydissä.

Mieluummin oon reumapotilas kun MS-tautipotilas. Toivottakaa onnea...

7. marraskuuta 2012

Päivi Räsänen takaisin keittiöön

"Kuolemantoiveeseen ei tule vastata kuolinpiikillä"


PäRä hiljaa siellä ja takas keittiöön. 


"Hänen mukaansa niin kirkon kuin valtionkin tulee puolustaa ihmisarvoa ja elämän kunnioitusta." Mitä elämän kunnioitusta se on, että kuolevat ihmiset viruu monta viikkoa ankeissa sairaalaoloissa järkyttävissä kivuissa? Tämäkö on elämän kunnioittamista?


"Ministeri kertoo aborttiin liittyvän myös yhdenvertaisuus- ja perusoikeuksien kannalta olennainen vääristymä, sillä raskauden keskeyttäminen asettaa vammaiset lapset terveiden kanssa eriarvoiseen asemaan."

Ööö. Saatan olla julma, mutta mitä sitten?

Päivi Räsäsellä kun on selkeästi ihan liikaa vapaa-aikaa, voisi hän tutustua aiheeseen nimeltä:
Luonnonvalinta

Luonnossa yksikään kehitysvammainen, pienikokoinen, heikko yksilö ei selviä. Usein myös emä saattaa tappaa omat "virheelliset" pentunsa. Sama pätee muuten kotikissoihinkin.
Ihminen olisi aika helvetisti terveempi elämänmuoto, jos meillä olisi sama käytäntö.
Ihmiset vaan haluaa pitää yhä sairaampia ja sairaampia yksilöitä elossa.
Luonnossa vanhat ja sairaat eivät selviä - Ihmismaailmassa heitä rääkätään pakolla.

Myös minä olisin ollut yksi luonnonvalinnan poiskarsima, enkä näe siinä silti mitään vikaa.
Mutta koska "elämää pitää kunnioittaa" ja lässynlää.
Itse olisin halunnut kuolla mieluummin kun elää synnynnäisen sairauden kanssa, mutta PäRän kaltaisten ihmisten takia se ei ollut tai tule olemaan vaihtoehto.

Jos elettäis kuin luonnossa, ei olisi reumaa, kilpirauhasen vajaatoimintaa, MS-tautia, sydänvikoja, kehitysvammoja, vakavia allergioita... Ne yksilöt katoaisivat heti.

Eutanasian salliminen ja abortti ovat musta oikeestaan tosi hyviä juttuja.
Mietitään vaikka vaikeasti kehitysvammaista lasta. Syntyessään ja eläessään tämä ihminen eläisi täysin riippuvaisena toisesta ihmisestä ja mahdollisesti myös verorahoista.
Ei tälläinen ihminen kykene töitä tekemään, vaan vähintään viettämään koko elämänsä eläkkeellä.
Sairaaloissa kuolemaa odottavat, kivuissa viruvat potilaat vievät myös oman osansa rahasta ja resursseista.

Ne jotka haluavat kuolla, tai ne joiden elämä ei tule koskaan olemaan elämää... Mikä tässä on ongelma?


Päivi on tunnettu tyhmistä heitoistaan ja jokaiseen niistä on sovellettu ikivanhaa sätkäpaperikirjaa jonka mukaan nainen on luotu miehen kylkiluusta.

Mun mielestä uskonnolla, millään uskonnolla, ei pitäisi olla mitään tekemistä valtion tai lakejen kanssa.
Miksi on kristillisiä puolueita? Jos niitäkin on niin sitten tarvitaan vastapainoksi saatananpalvojapuolue.
Uskovaiset tuntuu olevan ihan yhtä sekaisin kun ääri-vegaanit.

Jos tässä elettäs raamatun mukaan täysin niin yksikään nainen, myöskään PäRä, ei kävisi töissä vaan olisi tekemässä kotona lapsia. Niitäkin PäRällä on tosin jo viisi.