20. helmikuuta 2016

I'm in an all white party wearin' all black


No, ainakin hyviä uutisia: Kävin kirurgilla 12pv ja pystyn ottamaan uuden implantin joskus tuohon vasempaan rintaan, jei.
Huonot uutiset: Mulle on kaksi kertaa määrätty väärä antibiootti, ja nyt syö parhaillaan kolmatta, minkä pitäisi jo olla oikea tuohon rinnan tulehdukseen.
Haava paranee onneksi hirveää vauhtia, ja on enää kolmasosa siitä mitä oli vielä 20vrk sitten.
25pv seuranta-aika samalla kirurgille.

Hitaasti, mutta pikkuhiljaa oon huomannu itsessäni piristymistä ja erinäisten kipujen ja huonon olon vähenemistä. Näistä kolmansista antibiooteistakaan(Amoxin comp) ei tuu samanlaisia sivuvaikutuksia kuin muista.
Liikkuminen alkaa taas sujua ja yleisesti jaksan taas vähän paremmin. Henkinen vointi taas on välillä huono, välillä hieman parempi. En oo tän rintaongelmani jälkeen pystynyt näkemään kuin kahta koirapuolen tuttua, mutta kaikki normaali elämä, johon pitäis pukeutua muuten ku jättimäisiin huppareihin... Eiei.

Joku kaunis päivä mä nostan itteni niskasta ylös ja kohtaan maailman, mut en ihan vielä oo valmis.

Nyt kissa tuijottaa creepyn maanisesti ovella, taitaa olla yösafkan aika... Meni kirjoitus-feng shuit väärinpäin tuon takia :D

9. helmikuuta 2016

Maybe it's a cruel joke on me

4kk päivitystauko, ihan sairasta. Anteeksi.
Ja sana sairasta on kutakuinkin koko 4kk ajan selitys.

Kirjoitin 1.1.2016 facebookkiin tilannetiedotetta, ja sama jatkuu nyt tänne.
1.2.2016, eli viimeviikon maanantaina menetin vasemman rintani, koska joulukuinen rintarauhastulehdus oli antibioottikuurista (Dalacin 300mg x3, 10vrk) huolimatta jäänyt kytemään.
Ja tähän kohtaan joku neropatti kysyi, että olenko nyt rintapuoli. No mitäs luulet?
Nyt syön Kefexin 500mg x3 ja 10vrk kuurin. Kefexin on selkeästi lähtenyt jo auttamaan.
Ennuste oli että rinta paranee täysin ennalleen. Näen nyt perjantaina kirurgia, joka katsoo täytyykö operoida vielä jotain ja samalla saan ehkä jotain tietoa milloin pystyn hankkimaan uuden implantin, jos pystyn.

Tässä välissä musta on tottakai tullut joku yleinen sirkusapina ja yleinen nähtävyys. Vähänväliä joku kuvittelee, että haluaisin näyttää heille tämän arpisen tulehtuneen rintani, koska ovat uteliaita ja se olisi mielenkiintoista.
Jos et ole nähnyt rintojani tätä ennen, et tule näkemään nytkään. Mua oksettaa, kuvottaa, itkettää katsoa itseäni, miksi mä haluaisin että kukaan näkee mua edes vaatteet päällä?
Se on hienoa että se on mielenkiintoista tai siistiä, mun mielestä se ei kuitenkaan ole muuta kuin täyttä painajaista.

Haaveilin implanteista 12-vuotiaasta lähtien ja nyt kun olen menettänyt toisen, niin miten joku kuvittelee että haluaisin kenenkään näkevän mut. Mun rinnassa on 10cm pituinen avohaava, jossa on vielä tulehdusta nähtävillä. Se oli pahaa katsottavaa jopa ammattilaisille. Itse meinaan oksentaa aina kun itse näen sen.

Joten miten vitussa sä kuvittelet olevas niin spesiaali tapaus, että näyttäisin sulle asian, mikä on tuhonnut mun itseluottamuksen kokonaan ja asettanut mut jälleen kerran hengenvaaraan, aiheuttanut jatkuvaa kipua(johon ei auttanut mitkään buranat, tramalit, miranaxit) 2kk putkeen ja invalidisoinut saman ajan mun vasenta kättä. Nukkuminen onnistui vain opamoxeilla.
Asian, mikä muistuttaa jatkuvasti >syistä miksi näin kävi ja asian, joka satuttaa mua jokapäivä edelleen.
Ihminen on luonnostaan utelias, hienoa jos saa uteliaisuutensa tyydytettyä, mutta mä elän tän painajaisen kanssa vielä senkin jälkeen.

Nyt joku oman elämänsä supersankari nauraa näytön takana, että miten on pinnallinen bimbo, kun valittaa jostain rinnan menetyksestä, mutta jossei sitä ole itse kokenut, sitä tuskin voi ymmärtää.
Onneksi mulla on vertaistukea omasta lähisukulaisesta, joka syöpätaistelussa menetti osan molemmista rinnoistaan ja ymmärtää tasan miltä se tuntuu. Oli syyt mitkä tahansa, ulkonäköpaineet on kaiken ikäisillä sen verran vahvoja, että kukaan ei halua vapaaehtoisesti elää rintapuolena.
Suihkuunkaan en halua enää mennä, etten näkisi itseäni. Ennen saatoin kykkiä suihkussa tunninkin vain rentoutumassa ja miettimässä syvällisiä. Nyt käyn siellä peseytymässä pitkin hampain ja itkemässä.

Voitte varmaan kuvitella mitä on myös rintsikoiden käyttö kun toinen rinta on J-kuppinen ja toinen vastaa ehkä D:tä. Wohoo.

Tiedän myös, että näytön takana joku hyppii riemusta jokakerta kun mulla menee huonosti. Kyseessä voi olla ihminen, jota en ole koskaan nähnyt tai tuttu. Jokaisen elämää seuraa aina joku, joka odottaa toisen epäonnea ja saa siitä tyydytystä.
Mä toivon, että joku saa tyydytyksensä nyt tästä. Mulle on tärkeää jakaa hyvää oloa ympärilleni, joten jos joku sen saa mun epäonnistumisista, niin kyseessä ei ehkä olekaan täysin 100% epäonnistuminen :) Jos tämä ilahduttaa tai saa tuntemaan tyytyväisyyttä itseensä, I'm all for it!

Toivon että jo tänävuonna saisin rintani takaisin, pääasia että joskus edes.
Mutta parantelen rauhassa sen aikaa mitä se nyt vie.

Mä niin tarvisin lomaa kaikesta. Mun elämää kuvastaa aika hyvin tää:
Tarkoitus oli lähteä käymään Ukrainassa huhtikuussa, mutta sitten suunnitelmat vaihteeksi muuttuivat koirajuttujen takia. Eipä mun päivissä hirveesti näy muuta valoa tai helpotusta kuin koirajutut. 
Koirat ne rakastaa vaikka mitä tapahtuis, eikä niiden käytös muutu vaikka oliskin rintapuoli, ne on yhtä innoissaan näkemässä sua aina. Niille sä oot aina se ainoa ja paras, vaikka sulla ei olis päätä.